Perjantai-aamuna lähdimme Austinista kohti New Orleansia. Pakottava tarve pitää pari välipäivää baarikaduista aiheutti pienen muutoksen matkasuunnitelmaan ja ohitimme Houstonin ja jatkoimme muutaman tunnin eteenpäin. Pysähdyimme yöpymään Louisianan osavaltion Lake Charlesin resortille Golden Nugget -kasinohotelliin, jonne saavuimme ”romahtamaisillaan olevan” Calcasieu River -sillan (aka Pistol Bridge) yli . Kasinohotelleissa on yleensä hyvä hinta-laatusuhde, eli hotellihuoneet ovat tasoonsa nähden edullisia, koska ansaintalogiikka perustuu uhkapeleihin. Niihin olikin hyvä mahdollisuus, kun valittavissa oli 1600 peliautomaattia ja kymmeniä blackjack-, ruletti, baccarat- ja mitälie pelipöytiä. Hotellissa oli kylpylä, valtava allasalue ja huoneestamme oli parkkihallin seinän sijaan hieno järvi/jokinäkymä 🙂 Casinot ovat laillisia muutamissa osavaltion kunnissa, yleensä joko intiaanien ylläpitäminä kiinteällä maalla, tai jokilaivoilla. Golden Nuggetkin on aikaisemmin ollut jokilaiva-kasino ja siirtynyt lakimuutoksen jälkeen kuivalle maalle.
Muutama kymppi piti rynttämyllyihin laittaa, kun jonotimme legendaariseen Saltgrass Steak House -ravintolaan pihvi-illalliselle. Niin ja kun kerran oltiin kasinolla, niin pelien ääressä sai tietenkin tupakoida ja tarjoilijatyttöset toivat ilmaisia (tietysti ”vapaaehtoinen” tippi) drinkkejä.
Hotelliyöpymisen hintaan ei sisältynyt aamiainen, joten lähdimme liikkeelle tyhjin vatsoin, tavoitteena löytää aamupalaa matkan varrelta. Nälkäkiukkuhan siinä ehti tulla, ennen kuin viimein löysimme aukiolevan mestan. Enpä muista, koska viimeksi olisin syönyt aamupalaksi Big Macin, mutta kyllä sillä ja kahvilla pahin kiukku lähti.
Matka jatkui kohti kohti ”Big Easyä”, joka on yksi New Orleansin lempinimistä. Lafayetten ja Baton Rougen välillä motari kulki pitkään tolppien varassa rämealueen yli. Maisema oli tuttua monista leffoista, joissa epämääräiset hahmot liikkuvat rämekiitureilla, metsästäen alligaattoreita ja turisteja. Yritimme poiketa alligaattoriranchilla, jossa olisi saanut pidellä alligaattorivauvoja kämmenellä, mutta huonon opastuksen takia emme löytäneet sinne… Baton Rougen kohdalla ylitimme Missisippi-joen ensimmäistä kertaa.
Navigaattori yritti vielä loppumetreillä harhauttaa meitä ja kiersimme turhaan parin korttelin ympäri hotelliamme etsien. Saatuamme hotellihuoneen varasimme liput illallisristeilylle aidolla höyrylaivalla. Kävelimme hotellilta läpi ranskalaisten korttelien Missisippi-joen rantaan, jossa calliope-urkuri alkoi soittaa Natchez-laivan höyrypillejä.
Astuimme laivaan ja lähdimme seilaamaan ”Old Man River” Missisippiä. Missisippi on sivuhaaroineen maailman kolmanneksi pisin joki heti Niilin ja Amazonin jälkeen. Se lähtee liikkeelle Minnesotasta ja kulkee kymmenen osavaltion läpi ja laskee Meksikonlahteen New Orleansin kohdalla, tavallaan halkaisten Yhdysvallat itä- ja länsi-osiksi (East or West from Missisippi). Vettä tulee sivujokien kautta pääuomaan yhteensä 32 osavaltiosta. Nimensä Missisippi on saanut alkuperäiskansalta, sanoista Misi ja Zipi (iso vesi tai iso joki).
Nykyisin seilaava Natchez on jo versio 9, rakennettu vuonna 1975, mutta sen siipiratasta pyörittävä tekniikka on vuodelta 1925. Alunperin höyry kehitettiin hiilillä vettä lämmittämällä, mutta nykyisin se kehitetään dieseliä polttamalla. Pienikierroksinen höyrykone kehittää kahdella höyrykehittimellä (paapuurin puolella ”Thelma” ja tyyrpuurin puolella ”Louise”) kunnioitettavat 1500 hevosvoimaa. Valitettavasti video konehuoneesta on liian iso blogissa julkaistavaksi, joten sen voi katsoa Facebookista.
Laivalla nautimme buffet-illallisen ja livebändinä toiminut Dukes of Dixieland-orkesteri toi mieleen, kun nuorena miehenä nautin edullista olutta Ruoholahdenkadun Kantakrouvissa ja seinän läpi kuului Grooven puolelta Downtown Dixie Tigersin soittoa.
Alla myös muutama kuva iltapäivän kävelyltä ja laivarannasta napsittuja kuvia, joissa näkyy mm. Crecent City Connection -silta, johon on juuri asennettu helmikuisen Superbowl -ottelun kunniaksi 1600 ledivalaisinta. Urakka tuli maksamaan noin 21 miljoonaa dollaria, joten suht kalliita lyhtyjä. Valoihin on ohjelmoitu 20 eri tilannetta, joten niitä tullaan käyttämään vielä Superbowlin jälkeenkin 🙂
NOLA on myös Helsingin ja Tampereen tavoin ratikkakaupunki. Kaupungin ratikka on liikennöinyt 1830-luvulta asti ja lienee maailman vanhin edelleen toimiva ratikkaverkosto. Helsingissä ratikat alkoivat kulkea noin 60 vuotta myöhemmin.
Risteilyn jälkeen kävelimme vielä Bourbon Streetin päästä päähän. Kakofonia oli valtava, eikä pari päivää aikaisemmin tapahtuneesta, 15 ihmisen hengen vaatineesta terrori-iskusta näkynyt muuta jälkeä, kuin pieni kynttilä-alttari. Katu on täynnä baareja, joissa monessa soi elävä musiikki, mutta vain yhdessä kuulimme jazzia. Viinan lisäksi kadulta voi ostaa mm. turistirihkamaa, voodoo-krääsää ja THC-nallekarkkeja 🙂 Baari-ilta ei edelleenkään tuntunut hyvältä vaihtoehdolta, joten lampsimme hotelliin nukkumaan. (Bourbon Street video myös nähtävissä Facebookissa)
Lauantai-iltapäivänä lähdimme tutustumaan kaupunkiin perinteeksemme muodostuneella hop-on-hop-off -bussilla. Jo nähtyjen paikkojen lisäksi näimme mm. Toisen Maailmansodan Museon, Superdomen ja French Market -markkinapaikan.
Louisiana ostettiin Ranskalta vuonna 1803, hintalapun ollessa 15 miljoonaa dollaria ja Louisianasta tuli Unionin 18. osavaltio. New Orleansin alueelle jäi jonkin verran ranskalaista ja espanjalaista väestöä, jota kutsuttiin tuolloin kreoleiksi, joka nykyisin viittaa lähinnä orjien ja eurooppalaisten liitoista syntyneisiin jälkeläisiiin.
Amerikkalaiset halusivat asua selkeästi erillään kreoleista ja asettuivat Garden Districtiin, jossa on edelleen lähes 200 vuotta vanhoja, antiikin Kreikan arkkitehtuurista vaikutteita ottaneita rakennuksia. Ranskalaiskortteleista poiketen talot olivat etupihalla varustettuja omakotitaloja. Nykyisin kaupunginosassa on paljon pieniä design putiikkeja ja julkkiksista mm. Sandra Bullock, Nicholas Cage, John Goodman, Brad Pitt ja Beyoncé&Jay-Z omistavat talon alueelta.
Avomallisessa bussissa jäädyttyämme reilun tunnin verran, hyppäsimme pois kyydistä French Marketin kohdalla ja etsiydyimme lämpimältä näyttävään kulmakuppilaan. Listalta löytyi kanansiipien ja osterien lisäksi mielenkiintoinen Gumbalaya-annos, jossa oli yhdistetty kana/liha/cajunmakkarapata Gumbo ja äyriäisiä sisältävä, afrikkalaisvaikutteita ja espanjalaista paella yhdistelevä Jambalaya. Molempien pohjana on louisianalainen ”pyhä kolminaisuus”: sipuli, paprika ja varsiselleri, joista viimeksimainittu on yksi inhokeistani. Annoksessani sei ei kuitenkaan maistunut liikaa ja lämmin ja sopivan tulinen annos upposi helposti. Palan painikkeeksi join paikallisen panimon ”Reasonably Corrupt” black lager -olutta.
Ravintolassa ehdimme jo lämmetä sen verran, että jatkoimme jalkaisin hotellille. Reittimme kulki Bourbon Streetin kautta ja nyt Bourbonin ja Canal Streetin kulmaan oli pystytetty kunnollinen terroriuhrien muistopaikka.
Sunnuntai-aamuna matka jatkuu kohti länttä ja Floridaa Yhdysvaltain etelärannikkoa myötäillen.