OK, matkaa suunnitellessa ajattelin, että joulu Memphisissä olisi hieno. No, ei ollut. KAIKKI paikat olivat kiinni, joten päivä meni hotellihuoneessa makailun merkeissä .
Illalla päätimme lähteä tutustumaan Beale Streetin tarjontaan ja syömään kunnon etelän ruokaa B.B.Kingin Bluesklubille.
B.B.Kingin klubi olikin toinen Beale Streetillä auki olevista ravintoloista ja aivan täynnä, joten kävelimme kadun toiseen päähän, Rum Boogie Cafe -ravintolaan, jossa oli myös luvassa livemusaa.
Söimme ruoka-annokset, jotka olivat lähinnä mielenkiintoiset: kanan rintafileitä, joiden päällä oli kinkkua, juustoa ja BBQ-kastiketta, eli jonkinlainen avoversio sveitsinleikkeestä. Ei jatkoon.
Livebändi roudaili kamojaan ja mielenkiinto kiinnittyi trion kitaristiin. Hemmolla oli n 90×50 pedaalilauta (hienossa flight casessa), maailman lyhyin kitarahihna ja laulumikki ”lemmy-asennossa”, eli mikrofoni otsan korkeudella.
Olimme onneksi ehtineet lopettaa ruokailun, kun bändi aloitti. Kitaristi lauloi ekan biisin ja seisoi varpaillaan, että suu ylsi lähelle mikkiä. Kakkosbiisinä tuli ”I walk the line”, joka kalpeni Tapsa Rautavaarankin versiolle 100-0, eli päätimme siirtyä kadun puolelle. Muutamat kuvat mm. katuun upotetuista nuotinmuotoisista plakaateista räpsittyämme, hyppäsimme autoon ja hotelliin katsomaan telkkaria…
Toki Nashvillen Broadwayn jälkeen mikä tahansa baarikatu vaikuttaa kuolleelta, mutta joulupäivä Beale Streetillä oli oikeasti kuollut. Reissun ensimmäinen pettymys siis, sillä Memphisiin oli ladattu aika paljon ennekko-odotuksia.
Huomenna sitten koko päivä Gracelandia…