Lähdimme lauantai-aamuna Atlantasta länteen, kohti Nashvilleä. Maisemat alkoivat muuttua vähän mielenkiintoisemmiksi, kun ainainen tasanko muuttui vuoristomaisemaksi. Tie puikkelehti Smoky Mountains -vuoriston nyppylöiden välissä ja yhden nyppylän ylitimmekin. Parin tunnin ajon jälkeen pidimme jaloittelutauon Tennessee-joen rannalla olevalla levähdyspaikalla.
Kun kilometrejä oli takana noin 300, koimme reissun ensimmäisen takaiskun: olimme lähtiessämme unohtaneet tyhjentää hotellihoneen tallelokeron! Sinne jäivät passit, käteiset ja muutama luottokortti… Tatti otsassa pysähdyimme seuraavalle huoltoasemalle ja soitimme hotelliin. Sieltä neuvoivat laittamaan katoamisilmoituksen ”I Left My Stuff” -palveluun. Palvelun kautta unohdetut tavarat pitäisi tulla jossain kohtaa meille kuriirikyydillä, kunhan vaan saisimme ilmoitettua jonkun pysyvämmän osoitteen, johon tavarat lähetettäisiin. Ylimääräinen 600 kilsan ajo tavaroita noutamaan ei siinä kohtaa tuntunut vaihtoehdolta, katsotaan miten käy. Rahaa saa lisää seinästä, meille jäi vielä pari korttia ja passeja tarvitaan vasta kuukauden päästä, joten eiköhän tästä selvitä jotenkin. Kieltämättä tuo vähän latisti tunnelmaa, jopa sen verran, että Lynchburg (Jack Daniels -tislaamo) jäi väliin.
Saavuimme Nashvilleen jo vähän puolenpäivän jälkeen, sillä osavaltion rajalla muuttui myös aikavyöhyke. Nyt olemme 8 tuntia Suomen aikaa jäljessä. Tämä ei ainakaan helpota vuorokausirytmin muuttamista 🙂
Heitimme laukut hotellihuoneeseen ja lähdimme autolla kohti paria etukäteen bongattua vintage-kauppaa. Hinnat tuntuivat olevan taivaissa, kun esim. farkut maksoivat 130 taalaa. Saaliiksi jäi lopulta vain kahden kympin vyö, joka tuli tarpeeseen, sillä pommiin nukkumisen ja vauhdikkaan kentälle lähdön takia unohdin pakata mukaan vyön. Työpöydälle Suomeen jäi myös kamera, jolla oli tarkoitus kuvata maisemia auton kojelaudalta. Nämä matkavideot jäävät siis kuvaamatta.
Pienen päivälevon jälkeen kävimme hotellin baarissa jokailtaisessa ”kickoffissa”. Tarjolla oli ilmaista syötävää ja juotavaa ja paikalla olikin varmasti suurin osa hotellivieraista. Oli hauska huomata, että osa porukasta liikkui pyjamahousuissa ja aamutossuissa, sama ilmiö huomattiin aikaisemmin levähdyspaikalla. Liekö joku uusi trendi vai perinne, josta me emme tiedä?
Sää on huomattavasti kylmempi kuin Miamissa, ollaan iltaisin pakkasen puolella (lämpötila oli illalla 26°Fahrenheitia eli -3°C), eikä päivälläkään ole shortsikeli. Nuo Fahrenheitit on helppo kääntää päässälaskulla celciusasteiksi, miinustaa vaan 32 ja jakaa sen 1.8:lla. Eli (26-32)/1,8=-3,33 🙂
Parin hotellin tarjoaman drinksun jälkeen rotsit niskaan ja parin korttelin päähän Broadwaylle vihdoinkin katsastamaan yöelämää. Ja sitähän riitti. Tuossa muutaman sadan metrin matkalla on noin ziljoona baaria, joissa kaikissa livemusaa joka ilta. Baarien seassa on turistikrääsäkauppoja, sekä country-asustemyymälöitä: buutseja ja stetsoneita joka lähtöön blingillä ja ilman. Parin tunnin sämpläyksen perusteella bändit olivat taidokkaita, biisit kuluneita ja alkoholi Helsingin hinnoissa. Olutpullo 8-10 $, Jack Daniels tuplana 23-30 $. Kaupan kautta hotellille ja vähän Etelän Lohtua yömyssyksi.
Sunnuntaina lähdimme kiertämään kaupunkia hop-on-hop-off trollikalla. Hyppelyt jäivät vähiin, kun suurin osa kiinnostavista kohteista oli sunnuntaina kiinni. Bussista näimme mm. Ryman Auditoriumin (entinen Grand Ole Opry), Tennesseen Capitolin, Woolworth Theatren (jossa alunperin sijaitsi yksi ”Nashville sit-ins” – mielenilmaisun lounastiski) ja Musicians Hall of Famen. Hyppäsimme kyydistä ensimmäisen kerran Farmers Marketilla, jossa n 30 ruokakioskin tarjonnasta päädyimme syömään 10″ pizzat. Seuraava pysähdys oli Marathon Motor Works, entinen autotehdas, joka on nykyisin Marathon-automerkin (joita on säilynyt vain 9 kpl) museo ja kauppakeskittymä. Kaupoista mainittakoon Jack Daniels Shop ja Pickers (eli Amerikan kovimmat keräilijät tv-sarja) myymälä. Tuolla myymälässä oli sekä myynnissä että näytillä mielenkiintoista tavaraa, mm. Bill Blackin basso.
Matka jatkui ja näimme Hattie B:n hot chicken -ravintolan (kana on niin tulista, että syöjä joutuu allekirjoittamaan vastuuvapautus-sopimuksen…), Belmont-kartanon, jossa Unionin joukot pitivät päämajaa vallattuaan Nashvillen vain kahden päivän taistelujen jälkeen, sekä liudan levy-yhtiöitä ja studioita (mm. Ocean Ways, RCA, Roy Orbison, Quonset Hut).
Ajelun päätteeksi kävimme vielä Johnny Cash -museossa ja Tootsies Orchard Lounge -honkytonkissa. Baari sijoittuu kolmeen kerrokseen ja joka kerroksessa soitti livebändi.
Tarina kertoo, että Willie Nelsonilla oli 50 taalan piikki maksamatta Tootsiessa ja tarjoilu jatkuisi vasta piikin maksun jälkeen. Willie päätti hankkia rahat myymällä rustaamansa biisin ”Stupid”. Patsy Cline osti sen 50 taalalla ja Willie sai taas piikin auki. Patsy vaihtoi vähän sanoja ja levytti biisin vuonna 1961 nimellä ”Crazy”…
Palasimme hotellille juuri sopivasti kickback-aikaan ja ilmainen ruoka ja juoma maistui pitkän päivän päätteeksi. Maanantaille jäi ohjelmaan ainakin Country Music Hall of Fame, RCA Studio B ja Musicians Hall of Fame. Niistä sitten oma stoorinsa. Atlantaan unohtuneista tavaroista ei ole vielä kuulunut mitään…